Uratarina - Demi: Varhaiskasvatuksen opettajana Marokossa
"Ajattelin, etten kuitenkaan saisi paikkaa – mutta tässä sitä nyt ollaan!"
Uudet kokemukset, elämykset ja halu avartaa maailmankatsomusta veivät varhaiskasvatuksen opettaja Demin kauas kotimaasta. Ajatus talvesta ulkomailla houkutteli, ja kun hän sattumalta törmäsi sosiaalisessa mediassa Dar Essalam American Schoolin (DAS) rekrytointi-ilmoitukseen, hän päätti hakea. "DAS vaikutti korkeatasoiselta koululta, jossa suomalainen pedagogiikka on vahvasti läsnä, erityisesti varhaiskasvatuksessa, jossa korostetaan leikkiä ja lapsuuden itseisarvoa. Se teki vaikutuksen."
Meillä suomalaisilla voi joskus olla taipumus vähätellä omaa osaamistaan tai epäillä vaikkapa kielitaitoaan, mutta Demi kannustaa rohkeasti hakemaan, jos kiinnostusta on. Toki on oltava vahva ammattitaito ja opetuskielen hallinnankin on oltava erittäin hyvä, mutta rekrytointiprosessin aikana kävi ilmi, että myös asenne, joustavuus ja kulttuurien ymmärtäminen ovat tärkeitä ominaisuuksia rekrytoinnissa.
Pedagogiikkaa tutulla pohjalla – mutta uusin maustein
Opettaminen DAS:ssa muistuttaa monilta osin suomalaisia käytäntöjä, mutta mukana on myös paljon uutta. "Täällä lapsilla on omat opettajat kuvataiteessa, musiikissa, liikunnassa, arabiassa ja ranskassa. Se eroaa paljon suomalaisesta varhaiskasvatuksesta, jossa opettaja vastaa usein kaikesta opetuksesta."
Opetussuunnitelma perustuu Suomen varhaiskasvatussuunnitelmaan ja esiopetussuunnitelmaan, mikä toki tekee suunnittelutyöstä tuttua ja selkeää. Lisäksi työssä on samanlaista vapautta ja integrointipainotusta kuin Suomessa, että voin myös omien “homeroom” tuntien aikana opettaa liikunnan, kuvataiteen ja musiikin kautta.
Arki Rabatissa – puistoja, aurinkoa ja vertaistukea
Rabatissa asuminen on tarjonnut monipuolista arkea ja uusia elämyksiä. "Paljon on ollut uutta opittavaa, ihan jo ruokakaupassa käymisestä lähtien! Mutta sitä odotinkin. Arki on arkea missä tahansa, mutta Rabatissa nautin erityisesti puistoista, rannasta, medinan väreistä ja auringosta. Myös ravintoloissa syöminen on ilo, josta voi nauttia useammin huokeiden hintojen vuoksi. Ja toki valinnanvaraa on ja eksoottisia kokemuksia. "Yksi tärkeä tukipilari on ollut opettajayhteisö. Kollegat ja samalla naapurit ovat olleet suuri voimavara. Heiltä saa aina ideoita vertaistukea, jos jokin asia mietityttää."
Suomalainen pedagogiikka uusin silmin – ja kulttuurien kohtaamiset arjessa
Demi kertoo, että elämä Marokossa on avannut uuden näkökulman omaan opettajuuteen ja erityisesti suomalaisen koulutusjärjestelmän vahvuuksiin. "Olen miettinyt paljon suomalaisuutta, koulujärjestelmää, pedagogiikkaa ja arjen oppimista uudesta näkökulmasta. Kun minulta on useamman kerran kysytty, mitä suomalainen pedagogiikka oikein on, sitä on täytynyt todella pohtia."
Ja vastaus? Se ei ole vain oppisisältöjä tai metodeja, se on tapa ajatella. "Suomalaisessa pedagogiikassa nähdään lapsuus arvokkaana itsessään. Kun tehdään päätöksiä, kaikki perustuu siihen tutkimustietoon, mitä me tiedämme lapsen kehityksestä, oppimisesta ja kasvun kokonaisvaltaisesta tukemisesta. Lisäksi painotetaan luovuutta, leikkiä ja vapautta. Opettajalla on vahva ammatillinen autonomia."
Tämän ajattelun tuominen DAS:n arkeen on ollut merkityksellistä, ei vain hänelle itselleen, vaan myös lapsille ja perheille. "On ollut hienoa yhdistää suomalaista näkökulmaa ja ajatusmaailmaa paikallisen koulun arkeen. Ryhmäni lasten vanhemmilta olen saanut kiitosta tästä lähestymistavasta."
DAS on aidosti kansainvälinen koulu, jossa yhteisö koostuu eri taustoista tulevista oppilaista, opettajista ja perheistä. Koulun arvot ja visio rakentuvat vahvasti monikulttuurisuuden ja paikallisen kulttuurin arvostuksen ympärille. "Amerikkalainen työkulttuuri on ollut yllättävän helppo omaksua, vaikka sähköpostietiketti onkin vielä vähän hakusessa. Amerikkalainen kirjoittaa 'Dear…, I hope this email finds you well…' ja minä sanon suoraan: 'Hi… I have a problem.'"
Demin mukana Marokkoon muutti myös hänen 13-vuotias lapsensa, joka käy nyt paikallista kahdeksatta luokkaa. "On ollut huikeaa seurata hänen arkeaan täällä. On ihanaa, että tunnen kaikki hänen opettajansa ja he ovat aivan huippuja: välittäviä, taitavia ja innostuneita. Minusta on upeaa, että voin tarjota lapselleni tällaisen kokemuksen. Hän saa kokea uudenlaisen oppimisympäristön, uusia opiskelutapoja, kieliä, muun muassa arabiaa, ystäviä ja näkökulmia ja kaikki tämä tulee olemaan hänelle arvokasta pääomaa koko elämään."
Haasteita ja oppia kampuskookosähkinässä
Kaikki ei kuitenkaan ole ollut pelkkää aurinkoa, vaikka sitä riittääkin. "Pitkät työpäivät ovat raskaita, varsinkin, kun haluan oppia ranskan ja darijan kieltä työpäivien jälkeen. Kielikurssien takia saatan olla koulussa klo 8.00–19.00."
Kampuksella asuminen tuo omat haasteensa. "Kollegojen kanssa kutsumme tätä kampuskookosähkinäksi, välillä on vähän ahdasta, kun työt ja vapaa-aika tapahtuvat samassa paikassa."
Demin mukaan on kuitenkin tärkeää löytää rytmi ja tekemistä, joka tuo vastapainoa työn intensiivisyydelle, ja tähän Marokko tarjoaa loistavat puitteet. Rabatista käsin on helppo lähteä myös pienille viikonloppumatkoille. "Tanger, Casablanca ja Fes ovat kaikki lyhyen matkan päässä ja tarjoavat omaleimaisia näkökulmia Marokon monimuotoiseen kulttuuriin ja historiaan."
"Asioilla on tapana järjestyä" – vinkkejä tuleville opettajille
Demi rohkaisee muita opettajia tarttumaan mahdollisuuteen, oikealla asenteella pärjää pitkälle. "Tänne tulo tai ulkomaille muuttaminen vaatii tietynlaista hälläväliä-asennetta. On hyvä tiedostaa ja hyväksyä, että en voi vaikuttaa kaikkeen, joten kaikesta ja kaikista asioista on turha stressata. Vaikutan siihen, mihin voin, ja muuten nautin matkasta."
Demi kuvaa kokemustaan DAS:ssa ja Marokossa poikkeuksellisen merkitykselliseksi: "Olen erittäin tyytyväinen ja onnellinen siitä, että tartuin tähän tilaisuuteen ja sain tämän kokemuksen. Se on tuonut perspektiiviä paitsi opettajuuteen, myös muuhun elämään. Olen löytänyt upeita ystäviä, kehittänyt itseäni ammatillisesti, ja jotenkin arvelen, että tämä ei jää viimeiseksi työjaksoksi ulkomailla…"
Demin kolme parasta asiaa kansainvälisessä kokemuksessa tähän asti:
- Oman lapsen kukoistaminen uudessa koulussa
- Oman ryhmän kanssa työskentely ja arjen pienet ideat
- Aurinko!
Haluatko kurkistaa lisää elämään ja arkeen Marokossa opettajan silmin? Seuraa Demin matkaa Instagramissa: @demi.moi